lohipiiraa II, ruistaikina |
I oma taikina
150 g margariinia
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl kermaviiliä
Sekoita rasva ja jauhot sekä leivinjauhe. Lisää kermaviili ja sekoita taikina sileäksi, nosta kylmään puoleksi tunniksi.
tai
II 1-2 pkt Myllyn paras ruiskaurataikinaa suolaiseen ja makeaan leivontaan
Täyte:
400 - 500 g lohta tai kirjolohta ruodottomina fileinä
0,5 dl puuroriisiä
vettä, suolaa
3 keitttyä munaa
0,5 dl kermaa
nippu tilliä silputtuna
ripaus valkopippuria
juustoraastetta
Voiteluun munaa
Valmistele täyte keittämällä riisit pakkauksen ohjeen mukaan. Keitä, kuori munat ja hienonna ne. Jäähdytä molemmat ja yhdistä. Lisää seokseen hieman kermaa, tillisilppua ja valkopippuria.
***
I Kaaviloi taikina levyksi. Peitä puolet taikinasta riisiseoksella ja kalakerroksella. Taita toinen puoli taikinaa päälle ja sulje piirakan reunat. Voitele piirakka munalla ja pistele haarukalla. Kypsennä uunin alaosassa 200 asteessa noin 40 minuuttia.
II Voit tehdä myös pieniä pyöreitä piiraita ruistaikinasta.
Kaaviloi taikina ohueksi levyksi ja ota siitä pyöreällä muotilla pieniä kakkuja.
Iso juomalasi käy muotiksi jos muuta muottia ei ole. Rypytä reunat ja laita riisiseos piiraan keskelle, laita kala kauniiksi kiepiksi riisin päälle ja ripottele pinnalle juustorastetta. Paista ohjeen mukaan, mutta paistoaika riippuu uunista. Katso etteivät pikkupiiraat pala tai kuiva.
Kiitos ruoasta!
VastaaPoistaOli oikein hyvää. Ikävä kyllä en saanut kirjolohta. Sitä hän saa Suomesta paremmin, luulisin.
Saanko säästää piirakka ohjeet? Käytätkö ihan tuoretta lohta, vai?
Jos vaikka sais sellaista lämminsavutettua kirjolohta. Sellaista söin 140 vuotis synttäreillä Nokialla. Se oli sitten niiiiin hyvää.
Minulla on taas pulmia koneen kanssa.
Toivotan Sinulle mukavaa päivää ja ehkä myös koko viikkoa.
Terveisiin ja kiitos kerran vielä.
m a k i