perjantai 9. lokakuuta 2015

Inkivääri terveysjuoma

litran annos
200g tuoretta inkivääriä
1 l vettä
2 sitruunan mehu
1dl hunajaa

Kuori ja pilko inkivääri 2€:n kolikon vahvuisiksi siivuiksi.
Keitä inkivääripaloja vedessä noin 20 minuuttia.
Jäähdytä ja siivilöi keitinliemi talteen.
Lisää inkivääriveteen kahden sitruunan mehu ja 1 dl hunajaa.
Sekoita ja pullota.

Juoma säilyy jääkaapissa n. kuukauden. Ravista ennen käyttöä.
Annostus: 1 shot (= 45ml) aamuisin.

Vinkki!
Flunssakauden aikana kannattaa muistaa jo tuhansia vuosia sitten Aasiassa hyväksi koetun inkiväärijuuren vaikutukset ihmiskehoon. Kokeile! Saat juomasta kirpakan flunssajuoman, kun lisäät shotin lämpimään veteen ja nautit 'inkivääriteenä'. 

Kirpakan inkiväärin sanotaan vaikuttavat pintaverenkiertoon, jolloin hikoilu voi lisääntyä ja siten myötä flunssainen olo saattaa helpottua. Juurella arvellaan olevan terveysvaikutuksia myös suolistolle ja nivelille.
Inkiväärijuurta saa ruokakaupan vihannesosastolta.

Huom! Jos olet raskaana turvaudu muihin konsteihin, sillä Elintarviketurvallisuus Evira on joitakin vuosia sitten  varoittanut juuren ja siitä valmistettujen tuotteiden käytöstä.

Varoitus: Käytä inkiväärilisävalmisteita varovasti, sillä ne voivat reagoida tiettyjen lääkkeiden kanssa. Keskustele lääkärisi kanssa ennen inkiväärivalmisteiden käyttöä, varsinkin, jos käytät lääkkeitä diabetekseen, korkeaan verenpaineeseen tai veren ohentamiseen

Linkkejä:
Magneettimedia, Onko inkivääri universaali lääke?
Akuutti, Tiesitkö tämän inkivääristä


Valio-syysmyrsky 2015



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viestisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kiitos kommentistasi :)